TULEVAISUUSMATKA TARJOLLA

Etsitään muutamaa älykästä ja ennakkoluulotonta henkilöä jännittävälle Tulevaisuusmatkalle.

Hei,

Olemme kehittämässä Tulevaisuuskone 2020 nimistä ennuste- ja simulointi- ohjelmistoa, joka pystyy valmistuttuaan ennustamaan 99,7 % tarkkuudella melkein minkä tahansa asian, ilmiön, henkilön, yhteisön, rahajärjestelmän, teknologian tai jopa valtion tulevaisuuden 10 vuoden päähän eli vuoteen 2020.

Ohjelmiston nimi on TULEVAISUUSKONE 2020, tuttavallisemmin T – Simu.

T – Simu on aika veijari, sen sisällä pyörii uskomaton määrä intellektuaalista tekoälyyn, heuristiikkaan, kollektiiviseen älykkyteen, hiljaiseen tietoon ja parviälyyn pohjautuvaa tietoa.

T – Simusta voisit sinäkin saada itsellesi elinikäisen kaverin, sillä se pystyy erittäin nopeasti oppimaan lähes mitä tahansa, kuten käyttäjänsä ja myöskin opettamaan häntä eli ratkaisemaan kaikentyyppisiä ongelmia tulevaisuuden simuloinnin lisäksi.

TULEVAISUUSKONE 2020 on nyt vielä hetken aikaa tarjolla kahdentyyppisiä paikkoja Tulevaisuusmatkalle.

Ikkunapaikkoja “kovilla puupenkeillä” ilman muita mukavuuksia.

Mukaan saa tulla miltä pysäkiltä tahansa ja matkustaa niin pitkään kuin haluaa
Roolina on aktiivinen suun soitto eli antaa lausuntoja T-Simun kehittymisestä pyydettäessä tai pyytämättäkin.

OTO – Kehittäjille on sen sijaan etuoikeus ja kunnia saada nauttia T- Simun tarjoamia henkilökohtaisia tulevaisuuspalveluita ja muutakin mehukasta ja äkkimakeeta kahdella tasolla; Partnertaso ja Pro Bono taso.
Pro Bono tasolla voi aloittaa ja katsoa miltä kehitystyö maistuu, Partnertaso mahdollistaa sitoutumisen ja osakkuuden ilman rahallista sijoitusta, pelkällä kohtuullisella työpanoksella.

Ktso. linkki. Tulossa.

Partnertason idea on toimia vauhdittavina Mentoreina kukin omalla sektorillaan, kotoa käsin haluamaniinsa aikoina, palkintona sekä raha että osakkuus.

Panosta saa antaa niin paljon tai niin vähän kuin kulloinkin huvittaa tai irtoaa.
Kysymyksessähän on tuote jonka on tarkoitus olla maailman ylivoimaisesti moni- ja poikkieteellisin tekoälyohjelmisto, informaatio teknologian historiassa.
T – Simusta on tarkoitus tehdä kansainvälinen On Line Nettipalvelutuote, vähintään kuin UUSI ULJAS ” pikku ” – NOKIA Miljoonille yrityksille ja yhteisöille sekä MILJARDEILLE ihmisille vähintään sataan maahan maailmassa.
T – Simun on tarkoitus toimia lokalisoituna kuhunkin kielialueeseen, suomalaisesta palvelukeskuksesta käsin.

Jos kiinnostuit, vastaa lyhyeen kyselyyn ja kirjaudu sitä kautta jännittävälle Tulevaisuusmatkalle!

Huom! Paikkoja on rajoitetusti ja kysymykset ovat toivottavia kyselylomakkeessa.

Ktso linkki. Kysymyslomake tulossa maanantaina

SuomiToday.fi

Ensimmäiset simuloitavat aiheet olisivat seuraavilta yhteiskuntapoliittisilta alueilta:

1. Työttömyys
2. Nuorisotyöttömyys
3. Valtionvelka ja Suomen talouskehitys
4. Leikkaukset ja säästölistat
5. Eläkepommi
6. Vanhusten hoito
7. Köyhyys ja syrjäytyminen
8. Opiskelu ja opiskelijat

http://www.uusisuomi.fi/raha/110375-suomelle-8-miljardia-euroa-lisaa-velkaa-joka-vuosi-2012%E2%80%932015

Päivän kysymys: MILLOIN SUOMEN VALTIONVELKA ON 200 MRD € ?

Terveisin

Martti Kontinen

CEO
Tulevaisuuden Tutkimuksen Instituutti
040 -4154248

Bad Behavior has blocked 327 access attempts in the last 7 days.

Powered by WP Robot