Jo monet toimialat ja toimijat ovat ulkoistaneet yleisöosallistamisen (engl. crowdsourcing) avulla työvoimaintensiivisiä tehtäviä, joita ei voida toteuttaa puhtaan koneälyn voimin. Crowdsourcingin etu on siinä, että yhteisen kiinnostuksen vuoksi suuri joukko ihmisiä on valmis antamaan omasta ajastaan jonkin yhteiseksi kokemansa projektin hyväksi. Siinä missä Google teettää kuvien klassifiointia käyttäjillään, voisi autojen akkujen valmistaja crowdsourcata akkujen tekniikan kehitystä, jotta uudet sähköautot saataisiin markkinoille nopeammin ja edullisempina kuin ns. perinteisin kehitystavoin.
Nykyteollisuuden ja koko nykyajan haasteet ovat niin monimutkaisia, ettei niistä voi enää selvitä yksin. Yhteistyö on olemassaolon edellytys, ei pelkästään autoteollisuudelle, vaan kaikelle teollisuudelle. Itse asiassa ei ole liioiteltua sanoa, että yhteistyön onnistuminen on edellytys ihmiskunnan koko selviämiselle. Siksi toivon, että johtavat valmistajat vihdoin luopuisivat kaikkien sodastaan kaikkia vastaan ja alkaisivat tehdä hedelmällistä yhteistyötä. Se todella olisi kaikkien etu