Presidentti Barack Obama kanavoi kansallisen turhautumisen talouteen, joka uhkaa hänen poliittista asemaansa ja haastoi Yhdysvaltojen kongressin hyväksymään $447 miljardin työllistämis suunnitelman joka nojaa raskaasti Republikaanien ajamiin verojen kevennyksiin.
Presidentti, joka puhui kongressin yhteisessä kokouksessa, vaati kuusi kertaa lainsäätäjiä toimimaan välittömästi suunnitelmaan joka lisäisi kulutusta infrastruktuuriin, hillitsisi opettajien irtisanomisia ja leikkaisi puoleen työntekijöiden ja pienyrittäjien ennakonpidätykset.
”Kysymys on siitä, että pystymmekö tämän kansallisen kriisin edessä lopettamaan poliittisen sirkuksen ja tekemään jotain, mistä talous hyötyisi” Obama sanoi lainsäätäjille eilen.
Työpaikkojen määrän lisääntyminen pysähtyi viime kuussa ja työttömyysprosentti on liikkunut 9% tuntumassa jo yli kaksi vuotta. Presidentin työ-hyväksyntä on laskemassa ennätyslukemiin kun kansa epäilee hänen kykyään saada taloutta nousuun. Luottamus kongressiin on vieläkin alhaisempi.
Veronkevennykset ovat puolet presidentin uusimman suunnitelman dollariarvosta. Suunnitelman tarkoituksena on kääntää talous ympäri. Hallinnon virkamiehet uskovat, että veronkevennykset vetoavat eniten juuri republikaaneihin kongressissa. Presidentti haastoi vastustajiaan vastustamaan säännöstä joka laajentaisi ja syventäisi ennakonpidätyksien leikkauksia 31 joulukuuta asti.
”Tiedän että jotkut teistä ovat vannoneet valoja olla nostamatta kenenkään veroja niin pitkään kuin elätte” hän sanoi. ”Nyt ei ole aika tehdä poikkeusta ja nostaa keskiluokan veroja, ja siksi teidän täytyisi hyväksyä tämä lakiehdotus heti.”
Yhteinen aihe
Edustajainhuoneen enemmistöjohtaja Eric Cantor, republikaani Virginiasta joka on usein kritisoinut Obamaa, sanoi että on ehkä olemassa yhteisiä aiheita, kuten veronkevennyksiä pienyrityksille.
”Se on asia mitä me republikaanit olemme ajaneet jo jonkin aikaa” Cantor sanoi Bloombergin televisiohaastattelussa. Hän totesi myös, että republikaanit voisivat tukea veronleikkauksia laajennettavaksi myös työntekijöihin.
Silti, jotkut republikaanit olivat epäröiviä.
”En ole varma, että ennakonpidätysten leikkaukset saavat taloutta nousuun, sanoi edustaja Bill Huizenga, Michiganin republikaani. Hän lisäsi ”Parempi verohelpotus nopeuttaisi innovointia ja vaurauden tuottamista ja loisi työpaikkoja”.
Vuoden 2012 presidentinvaalit sekä poliittiset seuraukset julkisista syytöksistä toimimattomuudesta työttömyyden korjaamiseksi muodostivat alavireen puheessa. Vaikka Obama varoittikin viivästyksestä, niin hän totesi ”seuraavat vaalit ovat 14 kuukauden kuluttua”. Hän sanoi että aikoi levittää lakiehdotuksen ”kaikkialle maahan”.
Tien päällä
Hän puhuu tänään Richmondissa, Virginiassa, joka on Cantorin kongressialuetta. 13 syyskuuta hänen on määrä matkata Columbukseen, Ohioon.
Tunteja ennen kuin Obama puhui kongressilleja kansallisen television katsojille, Liittovaltion rahavarannon puheenjohtaja Ben S. Bernanke sanoi että päättäjät kokoontuvat myöhemmin tämän kuun aikana keskustelemaan niistä työkaluista, mitä voivat käyttää ”taloudellisen parantumisen nopeuttamiseen, hintojen vakauden kontekstissa”. Puheessaan taloustieteilijöille Minnapolisissa, Bernanke jätti vajaaksi siinä, mikä olisi hänen mielestään keskuspankin paras vaihtoehto talouden tukemiseksi.
Rahastojen ja Standard & Poor’sin indeksifutuureiden suunta laski kun presidentti kertoi suunnitelmansa yksityiskohtia. Kymmenen vuoden korot nousivat kahdella pisteellä 1.99 prosenttiin alkaen 10:35 Lontoossa. S&P Futuurit laskivat 0.3 prosenttia.
Kustannusten kattaminen
Obama painotti että hän tulisi maksamaan koko työllisyyspaketin kuittaamalla menojen leikkauksia ja verotulojen nousulla. Hän sanoi että julkistaisi leikkaukset 19 syyskuuta.
Obama ei maininnut kokonaishintaa hänen televisioidussa puheessaan, eikä hän sanonut sanaa ”kannustin”, kuitenkin republikaanien lainsäätäjät nopeasti vertasivat suunnitelmaa edelliseen 825 miljardin dollarin meno ja vero-leikkaus ohjelmaan vuodelta 2009 josta on tullut epäsuosittu äänestäjien keskuudessa.
Edustaja Kevin McCarthy Kaliforniasta, kolmanneksi vaikutusvaltaisin republikaani Edustajainhuoneessa nimesi suunnitelman ”Kannustin 2.0”.
Paketti sisältää menoja Demokraattien suosimiin vaalipiireihin. Siihen sisältyy 105 miljardin dollarin infrastruktuuriehdotus johon sisältyy koulujen modernisointia, liikennehankkeita ja vapaiden kiinteistöjen remontointia. Suurin taloudellinen vaikutus infrastruktuurikulutuksella tulee vuonna 2013, kertoi hallinnon virkamies joka puhui toimittajille nimettömänä.
”Tee ero”
”Kaiken kaikkiaan, meidän palautumisemme ei tule tapahtumaan Washingtonin toimesta vaan meidän työntekijöiden ja yritysten toimesta” presidentti sanoi, ”mutta me voimme auttaa, me voimme tehdä eron”.
Hallinto arvioi että 35 miljardia dollaria menee suoraan paikallishallintojen avustamiseen jonka tarkoituksena on opettajien ja ensiapuhenkilökunnan irtisanomisten estäminen ja tämä säästäisi 280.000 opettajan työpaikan, pohjaten Valkoisen talon arvioon.
Keskeisimpiä osia suunnitelmassa ovat leikkaukset ennakonpidätyksiin jotka kattavat ensimmäiset 106,800 dollaria tuloista ja tämä jaetaan työntekijöiden ja työnantajien kesken. Obama vähentäisi työntekijöiden maksamaa osuutta 6.2 prosentista 3.1 prosenttiin. Tätä oli leikattu kaksi prosenttiyksikköä jo viime sopimuksen aikana ja tämä vähennys vanhenee 31 joulukuuta.
Valkoinen talo käyttäisi ensi vuonnakin tilapäisiä ennakonpidätysten kevennyksiä kannustimina uusien ihmisten palkkaamiselle ja pienyritysten auttamiselle.
Pienten yritysten auttaminen
Yritykset saisivat saman 3.1 prosentin vähennyksen veroille mitä ne maksavat ensimmäisestä 5 miljoonasta dollarista. Raja, joka antaa edun pienille yrityksille. Koko 6.2 prosentin työnantajan osuus, tulisi käyttöön kun nettoansiot nousisivat 50 miljoonaan dollariin.
Ehdotus sisältää myös veroetujen antamista niille, jotka palkkaavat veteraaneja ja niitä, jotka ovat olleet työttöminä enemmän kuin kuusi kuukautta. Hallinto haluaa myös tehdä laittomaksi yritysten työttömien hakijoiden syrjinnän.
Finanssipolitiikan lisäpotku olisi suurempi kuin vuoden 2009 kannustepaketista, sanoo Mark Zandi, Moody’s Analytics Inc:n pääekonomisti.
Zandi, joka perehdytettiin suunnitelmaan ennen presidentin puhetta, ennustaa että koko paketin hyväksyminen lisäisi taloudellista kehittymistä kaksi prosenttiyksikköä ja vähentäisi työttömyyttä yhden prosenttiyksikön verrattuna nykyiseen järjestelmään, jonka tilapäiset veronkevennykset ja laajennettu työttömyysturva päättyvät 31 joulukuuta.
Pitkäaikaistyöttömyys
Vaiheessa, joka on suunnattu pitkäaikaistyöttömille, Obama esittää että osavaltiolle annetaan valta maksaa työttömyysturvaa heille, jotka ovat olleet työttöminä yli kuusi kuukautta ja ovat palkattomassa työharjoittelussa maksimissaan kahdeksan viikon ajan.
Lisäksi osavaltiot voivat käyttää työttömyysvakuutus-varoja heidän edukseen, jotka ovat menettäneet palkkojaan tuntien supistamiseen takia, sen sijaan että heidät oltaisiin irtisanottu ja niiden jotka ovat 50 vuotta tai yli ja ottivat huonommin palkatun työn irtisanomisen jälkeen.
Valkoinen talo haluaa liittää muutokset osaksi työttömyys-vakuutus ohjelman ja sen lisäksi vuoden jatkon laajennetulle työttömyysturvalle. Laajennettu työttömyysturva kattaa työttömiä 99 työttömyysviikkoon asti.
Hallinto harkitsi ja hylkäsi tilapäisen kotiuttamisloman joka mahdollistaisi yritysten tuoda takaisin ulkomailta saatuja voittoja ilman tuloveroja. Hallinto hylkäsi tämän, koska se ei uskonut sen auttavan työllistymistä yhtä paljoa kuin nykyiset työllistymispaketit, hallinnon virkamies sanoi.
Virkamies sanoi, että pienyritykset joille veroavustus on tarkoitettu kohtaavat luottorajoituksia ja ovat usein kohdanneet heikkenemistä vakuuksien suhteen.
lähde Bloomberg http://www.bloomberg.com/news/2011-09-08/obama-proposes-cutting-payroll-taxes-in-half.html
käännös SuomiToday.fi
Lue myös Cato-Instituutin kritiikki Obaman ehdotuksesta: “Presidentti Obaman 447 miljardin dollarin veronkorotus“
